Tarinat tekevät kokemuksia näkyviksi

Tarinoiden kertominen on tiedon ja taidon laji, jota ilman meitä ympäröivän, monimutkaisen ja jatkuvasti uudistuvan maailman ymmärtäminen ei onnistu. Yhtä tärkeää on ihmisten omien kokemusten jakaminen yhteisön muille jäsenille tapahtumia ja asioita jäsentävien kertomusten avulla. Myös jokaisen mittarin taustalta löytyy jokin selitys, perustelu ja kertomus siitä, miksi juuri tämä mittari on sopiva juuri tähän tarkoitukseen.

Tämä on totta varsinkin silloin, kun lääkärin tai hoitajan vastaanotolle saapuu mielenterveyden haasteista kärsivä henkilö. Siinä monenlaisissa kokeissa ammattitaitonsa mittauttanut mielenterveystyön ammattilainen kuuntelee tarkalla korvalla potilaan kuvauksia oireistaan ja mielentiloistaan. Niiden ja tutkimustietojen perusteella ammattilainen tekee päätöksiä, jotka saattavat vaikuttaa merkittävällä tavalla potilaan tulevaisuuteen. Hoitoon määrätyt lääkkeet ja niiden annostelu perustuvat nekin huolellisiin mittauksiin aineiden biokemiallisista vaikutuksista. Näin on todeksi saatettu mittaustiedon, kokemustiedon ja kertomustiedon pyhä kolmiyhteys.

 

Potilaan oireiden ja tutkimustietojen perusteella
ammattilainen tekee päätöksiä, jotka saattavat vaikuttaa
merkittävällä tavalla potilaan tulevaisuuteen.

 

Vai onko todella? Kovin pyhiltä eivät kuulosta kaksikymppisen Sofian Helsingin Sanomien toimittajalle tämän vuoden helmikuussa kertomat kokemukset siitä, minkälaista kohtelua hän oli kaupungin terveyskeskuksissa ja psykiatrisessa poliklinikalla saanut mielenterveysongelmiinsa: oireiden vähättelyä, tylyä puhetta, pompottelua paikasta toiseen. Jopa sairauden diagnoosit olivat vaihdelleet vuodesta toiseen. Ensin kyseessä oli lievä masennus, sitten kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikeampi muoto ja sitten taas lievempi muoto – ajasta, paikasta ja diagnoosin tehneestä asiantuntijasta riippuen. Vuosikausia jatkunutta prosessia Sofia kuvaa seuraavasti: ”Ensin ei uskota, että olet sairas. Ja sitten kun olet sairas, sanaasi mistään muusta ei uskota.”

Hoitojen puutteellisuutta ja sekavuutta on anteeksipyydellen usein selitelty sillä, että henkilökuntaa on liian vähän, tietoverkot eivät ole yhteensopivia, alueelliset erot ovat sattumanvaraisia ja suuria ja työnjako ammattilaisten välillä ei toimi, varsinkaan nuorten kohdalla. Näin varmasti on, mutta perusongelmat ovat ehkä jossakin aivan muualla. Ainakin Sofian tapauksessa näyttää siltä, että pyhän kolmiyhteyden osatekijät eivät ole lainkaan kohdanneet toisiaan: se, mitä ja millä mitataan, mitä on koettu ja kuinka kokemuksista kerrotaan, vaihtelee suuresti sen mukaan, mitkä ovat käytetyt mittarit ja kuinka niitä käytetään, kuinka potilasta kuunnellaan ja löytyykö hänen kuulemiseensa aikaa ehkä ollenkaan.

 

Jos ei voida mitata sitä, mikä on tärkeää,
tehdään tärkeäksi se, jota voidaan mitata.

 

Sama tilannekuva toistuu tutkimuksessa, joka koskee työpaikalla koettua seksuaalista häirintää. Elinkeinoelämän keskusliiton laajaan kyselyyn vastanneista henkilöistä 60 prosenttia kertoi, ettei ollut ilmoittanut kahden viime vuoden aikana kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä mihinkään. Tarkoilla numeroilla ja prosenteilla tehdään tutkimuksessa näkyväksi käytäntö, jossa häirintä on saanut vapaasti jatkua vuodesta toiseen kenenkään puuttumatta asiaan. Kulttuuri imaisee mukaansa ja sanomattomat sopimukset siitä, kuinka voi tai ei voi ihmisiä kohdata toteuttavat itseään. #metoo- kampanja tuo näkymättömät normit näkyväksi, mittareiden avulla.

Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Näitäkään mittareita olisi tuskin olisi juuri nyt otettu käyttöön, ellei taustalla olisi maailmanlaajuinen liike seksuaalista häirintää vastaan ja näistä ongelmista kertovien ihmisten julkinen esiintulo. Näin toteutuu jälleen tunnettu sanonta, että jos ei voida mitata sitä, mikä on tärkeää, niin tehdään tärkeäksi se, jota voidaan mitata. Lausahdus on peräisin Vietnamin sodasta, jossa Yhdysvaltain johtajat luulivat voittavansa sodan laskemalla yhteen taistelutantereelle toimitettujen aseiden, panssarivaunujen ja miehistöjen lukumäärät ja joilta jäi aivan ilmeisesti näkemättä sodan se todellisuus, joka oli aivan muualla kuin laskukoneiden mittareissa. Seksuaalinen häirintäkin hyväksyttiin tarkasteluun vasta sitten, kun oli laskettu yhteen tapauksista kertoneiden naisten lukumäärä. Näkymättömästä tulee viimein näkyvää.

 

Miksi niin usein tavallisten pienten ihmisten
kokemuksista kertovat tarinat jätetään
pimentoon tai kokonaan unohdetaan?

 

Kokemusasiantuntijakoulutukset ovat vakiintuva osa myös toiminnan arviointia. Myös uudenlaiset hankkeet kuten Taiteen Sulattamon kulttuurikokemusasiantuntijat tuovat uusia sovelluksia, kuinka tarinan voi kertoa niin, että se tuntuu, kuuluu ja näkyy – taiteen, runouden, teatterin ja musiikin keinoin.

Sofian tarina ei varmaankaan ole ainoa lajissaan, mutta se poikkeaa vallitsevista käytännöistä nimenomaan sen takia, että siinä on julkisuuteen saatettu vain yhden ihmisen kertomus terveydenhuollon parissa olevista epäkohdista. Kuinka monta ihmistä tarvitaan kertomaan vastaavista kokemuksista, ennen kuin tutkijat kaivavat mittarit laukuistaan? Ja kuinka monella eri tavalla ja muodolla? Miksi mielenterveysasioissakin usein tarkastellaan vain hoitomenetelmien historiaa suurten kertomusten kautta, mutta tavallisten pienten ihmisten kokemuksista kertovat tarinat jätetään pimentoon tai kokonaan unohdetaan?

Uskon, että nyt on aika kypsä muutokseen. Kokemusasiantuntijat tulevat olemaan tulevaisuudessa vahva osa toiminnan, diagnoosien sekä seurannan ja arvioinnin prosessia. Esimerkiksi Nina Lindberg, Suomen Psykiatriyhdistyksen puheenjohtaja, tuo blogissaan vahvasti esille asiakkaan aseman vahvistamista sekä osallisuuden lisäämistä. Hän kokee, että kokemusasiantuntijuus sekä vahvistaa potilaiden asemaa että vähentää mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa. Myös Suomen ensimmäinen kunnallinen kokemusasiantuntijan vakanssi on perustettu Vantaan terveyspalveluihin. Kokemus ja kertomustieto kehittyvät mittarina hyvästä toipumisen mahdollisuudesta, joka kuuluu meille kaikille.

 

 

kirjoittajat

Markus Raivio on Mielenterveyden keskusliiton varapuheenjohtaja sekä kulttuurin ja mielenterveyden liiton Kukunori ry:n toiminnanjohtaja. Lue lisää kirjoittajasta.

 

 

 

 

Työ mielessä on Mielenterveyden keskusliiton perustama blogi, jonka tarkoituksena on nostaa esiin työelämään ja mielenterveyteen liittyviä ilmiöitä laajasti eri näkökulmista. Lue lisää blogista.

Osallistu keskusteluun!

#työmielessä
#mielenterveysbarometri

työ mielessä logo