Työelämä rakastaa itsensä uhraajaa

Unta ei enää saa, ja kun vihdoin saa, herää tunnin-parin päästä ajatuksiin töistä. Ahdistuksen ja paniikin tunteet nousevat pintaan heti, kun puhutaan työasioista. Kurkkua kuristaa ja päätä särkee, ja pienetkin työtehtävät alkavat tuntua mahdottomilta.

Takana on aikamoinen työputki. Uupumuksen tunteet ovat alkaneet jo vuosia aiemmin, mutta lomasta lomaan tai muuhun hetkelliseen helpotukseen asti on aina juuri ja juuri jaksanut paiskia töitä.

Kunnes ei enää jaksa. Mitä sitten tapahtuu?

Meillä on Suomessa tehty selkeä poliittinen päätös siitä, että virallisesti täällä ei voi uupua työssään. Tai jos on niin sissi, että tällä nimikkeellä hakee itselleen apua ja sairaslomaa, ajautuu todennäköisesti taloudelliseen kriisiin, sillä diagnoosilla työuupumus ei saa sairauspäivärahaa.

Ihmisen on siis parasta myöntää, että eihän se vika työelämässä ole, vaan vikahan on minussa. Että minä se olin, joka ahdistuin ja masennuin ja lakkasin nukkumasta, ja siksi en nyt pystykään tekemään töitäni. Ei niin, että uupuminen johtuisikin siitä, että työ on liian vaativaa, sitä olisi liikaa tai ilmapiiri huono.

Noin neljännes suomalaisista työntekijöistä kokee työuupumusta. Samalla tiedetään, että neljännes sairauspoissaoloista johtuu mielenterveyden ongelmista. Kuitenkaan työuupumusta ei sairautena käytännössä ole olemassa.

Onko sillä jotain väliä, millä nimikkeellä ihminen saa apua, kunhan saa?
Kyllä sillä on väliä. Sillä on valtavasti väliä.

Kysymys on siitä, pidetäänkö työssä uupumista yksilöiden vai työyhteisöjen ongelmana. Todellisuudessa se voi olla kumpaa tahansa tai niiden yhdistelmää, mutta virallisesti se käännetään aina yksilöstä lähtöisin olevaksi ongelmaksi.

Silloin ongelmia myös ratkotaan yksilölähtöisesti. Ja keskustelu siitä, mikä työelämässä on pielessä, jää käymättä. Mikä meidät työelämässä uuvuttaa? Mitä työpaikoilla voitaisiin tehdä, jotta työntekijät eivät uupuisi?

Sanottakoon tässä välissä, että kyllä Suomessakin on työpaikkoja, joissa työuupumus otetaan vakavasti, ja sitä osataan hoitaa ammattitaidolla, vaikka viralliseksi diagnoosiksi sairauslomatodistukseen työuupumus ei kelpaakaan.

Mutta osataanko suomalaisessa työelämässä hoitaa mielenterveyttä?

Työnantajat kyllä kannustavat työmatkapyöräilyyn tai tarjoavat mahdollisuuden kuntosaliin, mutta entä henkinen hyvinvointi? Riittääkö siihen nippu virikeseteleitä?

Yhteiskunnallisella tasolla asia on lapsenkengissä: kun googletat “mielenterveyden hoitaminen”, saat sivutolkulla virallisten ja epävirallisten tahojen vastauksia siihen, mitä pitää tehdä, kun mielenterveys on jo alkanut horjua ja oireilu selkeää.

Miettikää vastaava tilanne fyysiseen terveyteen liittyen: etsiessäsi neuvoja terveellisiin elämäntapoihin, saisitkin vain vastauksia, miten toipua, kun on jo syöpä, diabetes tai nivelvaivoja ja hyvin vähän neuvoja siihen, miten kyseisiltä vaivoilta vältyttäisiin.

Missä ovat viralliset suositukset, kuinka jokainen voisi hoitaa mielenterveyttään jo ennen kuin mitään ikävää tapahtuu? Missä ovat työpaikkojen positiivista mielenterveyttä edistävät ohjelmat? Entä kuinka hyvin työntekijät osaavat tunnistaa itse uupumisen oireita, ja miten työpaikka ohjaa niihin reagoimaan? Voisiko ilmapiiri olla sellainen, että jo uupumisen ensioireet uskaltaisi sanoa ääneen ja välttyä isolta romahdukselta, josta ylös pääseminen on yleensä hyvin pitkä ja hidas prosessi?

Työelämä rakastaa itsensä uhraajaa. Kunpa itsensä uhraaja oppisi rakastamaan itseään vähän enemmän.

Heitän haasteen suomalaisille työpaikoille: miettikää, miten juuri teidän työpaikallanne tuetaan työntekijöiden positiivista mielenterveyttä. Jos mitään ei tule mieleen, on todellakin aika tehdä jotain.

 

 

Kirjoittaja Jenny Lehtinen on Ylen toimittaja, joka on toimittanut mm. suosittua Jenny+ -ohjelmaa sekä vetänyt elämänmuutokseen tähtääviä ja kehopositiivisuudesta kertovia verkkokampanjoita Jenny ja läskimyytinmurtajat ja Vaakakapina. Jenny Lehtinen on Mielenterveyden keskusliiton vuoden 2019 Hyvän mielen lähettiläs.

 

 

 

 

 

 

 

#työmielessä
www.mtkl.fi


Puhtaat hiukset ja ripsaria – kyllä se siitä!

13 vuotta sitten istuin lääkärin vastaanotolla ja itkin. Kuukausien ahdistus, uupumus, ilottomuus, vatsakivut, paniikkioireet ja unettomuus olivat vieneet voiton. Olin juuri valmistunut opinnoistani ja aloittanut oman alani työt. Lääkäriin uskaltautuminen oli 28-vuotiaana suuri ponnistus. Tunsin suurta häpeää siitä, että romahdin juuri, kun olisi pitänyt aloittaa uran tekeminen toden teolla.

Lääkäri kuunteli itkunsekaista vuodatustani. Sen jälkeen hän kirjoitti kaksi päivää sairauslomaa. Kyllä se siitä, näkemiin. En uskonut korviani. Kaksi päivää eikä mitään muuta hoitoa. Mitä hyötyisin kahdesta päivästä, kun olin kuukausitolkulla sinnitellyt romahtamisen rajamailla? Kun änkytin, että kaksi päivää ei millään riitä, lääkäri sanoi lauseen, jonka muistan loppuelämäni: ”Oikeasti masentuneet eivät tule vastaanotolle hiukset puhtaina ja ripsivärit silmissä.” Tämän jälkeen hän kirjoitti kaksi viikkoa sairauslomaa ja närkästyneenä totesi, että pidä nyt sitten vähän kesälomaa.

 

Mitä hyötyisin kahdesta päivästä,
kun olin kuukausitolkulla sinnitellyt
romahtamisen rajamailla?

 

Kun työssäkäyvä ihminen sairastuu masennukseen eivätkä voimat enää riitä työntekoon tai muuhunkaan elämään, hän varaa ajan työterveyslääkärille. Mitä sitten tapahtuu, on täysin tuurista kiinni.

Jos käy hyvin, lääkäri tekee asianmukaiset tutkimukset, kirjoittaa riittävästi sairauslomaa ja pohtii asiakkaan kanssa lääkitystä sekä jatkohoitovaihtoehtoja. Kuten silloinkin, kun ihminen sairastuu vaikkapa keuhkokuumeeseen, hänen jalkansa murtuu tai patti rinnassa osoittautuu syöpäkasvaimeksi.

Mutta usein käy huonommin. Lääkäri antaa mielialalääkereseptin ja pienen tsemppauksen. Kyllä se siitä. Käy lenkillä. Soita ystävälle. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa.

 

Kahdessa viikossa ei toivuta masennuksesta.

 

Masentunut aloittaa lääkkeet, jatkaa työntekoa ja vointi huononee. Seuraa uusi lääkärikäynti, sillä työnteko ei onnistu, kun masennus lamaannuttaa ja musertaa alleen. Jos masennustestin pisteet ovat punaisella, hyvällä tuurilla voi saada kaksi viikkoa sairauslomaa.

Kahdessa viikossa ei toivuta masennuksesta. Siinä ajassa ei pääse edes alkuun, jos kaikki aika kuluu pelkäämiseen, joutuuko parin viikon päästä palaamaan työkyvyttömänä töihin.

Vaikka mielenterveyden häiriöt ovat sairauslomien ja työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimpiä syitä, työterveys- ja terveyskeskuslääkäreiden asiantuntemus psyykkisissä sairauksissa on valitettavan usein puutteellista. Masentunut joutuu itse hankkimaan tietoa ja todistelemaan, että on oikeasti sairas ja työkyvytön. Se on nöyryyttävää.

 

Ei kukaan edellytä syöpään sairastuneeltakaan,
että tämä kävisi hoitojen aikana töissä.

 

Eräs ystäväni teki työterveyslääkärillä BDI-masennustestin. Pisteet hälyttivät vaikeaa masennusta. Lääkäri oli sitä mieltä, että takaisin töihin vaan. Toiselle ystävälleni työterveyslääkäri kirjoitti viikon tai kahden sairauslomia kerta toisensa jälkeen. Ystävä stressaantui niin, että masennus vain syveni. Hän alkoi miettiä toisen lääkärin etsimistä. Jospa hän saisi kerralla vähän pidemmän sairausloman ja voisi keskittyä itsensä hoitamiseen ja toipumiseen – ei pelkäämiseen, että joutuu palaamaan töihin sairaana.

On totta, että työn tekeminen voi edesauttaa toipumista. Mutta sairauden akuutissa vaiheessa se ei auta. Ei kukaan edellytä syöpään sairastuneeltakaan, että tämä kävisi hoitojen aikana töissä, kun vahvat lääkkeet vievät vastustuskyvyn ja romahduttavat kunnon. Kun ihminen menee lääkäriin masennuksen vuoksi, on se usein suuri henkinen ponnistus. Monen on vaikea myöntää itselleen, että ei jaksa. Kun uskaltaa vihdoin päästää irti ja kohdata sairauden, vointi saattaa hetkellisesti jopa huonontua. Se on silti aina alku toipumiselle. Kunhan siihen vain saa riittävästi aikaa, rauhaa ja apua.

 

Kolmantena työpäivänä sain
niin pahan paniikkikohtauksen,
etten uskaltanut tulla vessasta ulos.

 

13 vuoden takaisen lääkärikäynnin jälkeen ”lomailin” kaksi viikkoa – toisin sanoen itkin, sain paniikkikohtauksia ja pelkäsin kuollakseni sitä päivää, kun joutuisin takaisin töihin. Lääkäriin en uskaltanut mennä uudestaan.

Sitten palasin töihin, ahdistuneempana kuin ehkä koskaan aiemmin. Kolmantena työpäivänä sain niin pahan paniikkikohtauksen, etten uskaltanut tulla vessasta ulos. Oli pakko mennä uudestaan lääkärille, vaikka pelkäsin niin, että pyörrytti.

Lääkäri oli eri kuin edellisellä kerralla ja teetti minulle masennustestin. Tulos oli vaikea masennus. Sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle, masennuslääkereseptin ja jälleen kahden viikon sairausloman. Kun psykiatrian polilta ei kuulunut mitään, soitin sinne itse. Lähetteeni oli käännetty bumerangina takaisin. En täyttänyt kriteerejä. Varasin uuden ajan lääkärille ja pyysin uutta lähetettä, tällä kertaa kiireellisenä. Lopulta minut otettiin hoitoon poliklinikalle. Se oli käänteentekevä hetki elämässäni. Olin sairauslomalla kahdeksan kuukautta, jonka aikana toivuin, sain elämäni takaisin ja palasin töihin.

 

Kun epätoivoinen ystäväni
kysyi minulta neuvoa,
minulla oli lista valmiina.

 

Masennukseni on uusinut muutaman kerran. Olen 13 vuoden aikana käynyt kymmenillä lääkäreillä ja oppinut, että apua ja hoitoa on vaadittava itse – silloinkin kun voimia ei olisi edes hampaidenpesuun. Kun epätoivoinen ystäväni kysyi minulta neuvoa, mitä hänen pitäisi sanoa lääkärille, jotta hänen masennuksensa otettaisiin tosissaan, minulla oli lista valmiina:

Vaadi riittävän pitkä sairausloma.
Kysy eri lääkevaihtoehdoista, jotta löytyy juuri sinulle sopiva.
Tarvittaessa käy toisellakin lääkärillä.
Tutustu etukäteen netissä BDI-masennustestiin.
Älä vähättele oireitasi, mieluummin vaikka liioittele.
Äläkä missään nimessä meikkaa ja laita hiuksiasi.

 

 

kirjoittajat

Mirja Aarnio on Mielenterveyden keskusliiton viestinnän suunnittelija ja projektipäällikkö. Lue lisää kirjoittajasta.

 

 

 

 

 

Työ mielessä on Mielenterveyden keskusliiton perustama blogi, jonka tarkoituksena on nostaa esiin työelämään ja mielenterveyteen liittyviä ilmiöitä laajasti eri näkökulmista. Lue lisää blogista.

 

Osallistu keskusteluun!

#työmielessä
#mielenterveysbarometri
#mielenterveys

 

työ mielessä logo